lehdistö

Suomi mainittu – Hannover tervehtii suomalaisia

Ala-Saksin osavaltion pääkaupunki Hannover on huomioinut suomalaiset markkinoinnissaan, uusimpana myös suomenkielellä tarjottavat kotisivut.

Hannoverissa ollaan innostuttu suomalaisista matkailijoista. Saksan Valtion Matkailutoimiston ( Deutsche Zentrale für Tourismus) markkinatietojen mukaan Saksa oli vuonna 2015 neljänneksi suosituin ulkomaan matkakohde suomalaisten keskuudessa. Suomalaiset tekivät puoli miljoonaa, vähintään yhden yöpymisen kestävää matkaa. Hannoverissa trendi on huomioitu ja kaupunki haluaakin kasvavan yleisön huomion Ala-Saksin alueelle.

Uusilta kotisivuilta selviää muun muassa, että Hannoverin parhaisiin nähtävyyksiin kuuluvat  sekä Herrenhäuser-kuninkaallinen puutarha, linnamainen kaupungintalo että Euroopan suurin kaupunkimetsä. Hannover toimii myös isäntänäkaupunkina Pohjois-Saksan suurille ulkoilmatapahtumille kuten Maschseefestille, kansainväliselle ilotulituskilpailulle ja perinteikkäälle Schützenfestille. Unohtamatta, että kansainvälistä vetovoimaa kaupunkiin tuovat sen tasokkaat korkeakoulut ja messualue, joka laajuudessaan on maailman suurin.

Suomalaiset on toki tunnettu kielitaitoisena kansana ja eivät usein odotakaan kohtaavansa omankielistä informaatiota Suomen tai suomalaisten palvelujen ulkopuolella. Kuitenkin Hannoverissa myös suomalaiset on huomioitu erillisenä ryhmänä ja panostettu suomenkielisen materiaalin luomiseen. ”Kyse on ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta. Vaikka emme voi taata kaikkia Hannoverin palveluja suomeksi, voimme ainakin tervehtiä matkailijoita ja aloittaa vuoropuhelun heidän omalla kielellään ja näin toivottaa heidät tervetulleiksi” sanoo Hannover Marketing & Tourismus-firman johtaja Hans Nolte.

Tervetuloa Hannoveriin!

Tästä linkistä pääset Hannoverin suomenkieliselle kotisivulle.

read more

Last updated: 2017年9月22日